Joulukuun neljännen päivän luukusta löytyykin yllätys, yllätys...pientä luovaa kätten työtä ja näpertelyä. : D
Nyt kaikki penkomaan kodin askartelulaatikoita etsien punaista ja vihreää paperia. Tarkoituksena siis tehdä joulutähti origamina eli paperitaittelun keinoin.
Kukkasen teko on yllättävän helppoa ja lopputulos taatusti palkitsee tekijänsä. Kukkasia voikin sitten innostuessaan antaa lahjaksi äidille, mummulle tai vaikkapa anopille. Myös omaan kotiin saa näillä luotua mukavasti joulun tunnelmaa.
Nyt siis luovuutta kehiin ja mars työn touhuun...: )
Tässä vielä ohjeita joulutähden taitteluun:
Joulutähden historiaa:
Joulutähti löydettiin Meksikosta, josta Joel Robert Poinsett toi sen Yhdysvaltoihin 1830-luvulla. Poinsettin mukaan on joulutähdestä käytetty myös nimeä poinsettia. Aluksi viljely oli vähäistä, ja vasta 1960-luvulla kehitettiin matalakasvuisia lajikkeita, joista kasvunsääteiden avulla voidaan kasvattaa halutun korkuisia ruukkukasveja. Kanarian saarilla, jossa joulutähtiä kasvaa luonnonvaraisena, ne aloittavat kukintansa jo marraskuussa. Luonnossa joulutähti on nelimetrinen pensas.
Tällä hetkellä joulutähti on yleisimpiä ruukkukasveja Euroopassa ja Amerikassa. Punainen on ylivoimaisesti suosituin väri, mutta myös valkoisia, vaaleanpunaisia ja kirjavia erikoismuotoja on saatavissa. Joulutähti on lyhyenpäivänkasvi, ja vaatii kukkiakseen vähintään 14 tuntia pitkän yön. Luonnostaan se kukkisi meillä joulukuun puolivälissä. Ammattiviljelijät saavat kuitenkin kasvin kukkimaan jo aiemmin pimennyskäsittelyn avulla. Kukinnan loputtua joulutähden voi jättää jatkamaan kasvuaan viherkasvina. Ylälehtien pudottua sen kannatta antaa hieman levähtää viileässä paikassa niukalla kastelulla alkukevääseen saakka. Jos kasvin haluaa saada kukkimaan uudelleen, kannattaa se keväällä leikata melko reilusti, ja istuttaa uuteen ravinteikkaaseen multaan.
Kasvin hoito
Normaali huoneenlämpötila sopii hyvin joulutähdelle. Liian korkeassa lämmössä värikkäät ylälehdet saattavat haalistua, ja se on aurinkoisella säällä suojattava suoralta paahteelta. Vetoisessa paikassa joulutähti kärsii, ja pudottaa helposti lehtensä. Tasainen kosteus sopii kukinta-aikana parhaiten, sen jälkeen kastelua kannattaa vähentää. Kasvi ei siedä kylmää vettä, joten kasteluveden tulisi mielellään antaa ensin lämmitä huoneenlämpöiseksi. Talviaikaan joulutähti ei juurikaan tarvitse lannoitusta. Kesällä kasvi viihtyy myös ulkona sopivan aurinkoisella paikalla.
" Joulu on aistien taikaa; voit haistaa joulun tuoksun, tuntea ja unohtaa ajan juoksun.
Maistella ja kuunnella; on odotettava joulun lämpöä ja rauhaa."-Piia-