Suomen itsenäistyminen
Ensimmäisessä maailmansodassa kärsityt tappiot ja sisäiset ongelmat ajoivat Venäjän keväällä 1917 vallankumoukseen ja keisarivalta kaatui. Suomi käytti tilaisuutta hyväkseen ja alkoi tunnustella mahdollisuutta itsenäistymiseen. Aleksandr Kerenskin johtama Venäjän väliaikainen hallitus suhtautui kielteisesti Suomen itsenäistymispyyntöihin ja ilmoitti asiasta voitavan päättää vasta, kun perustuslakia säätävä kokous alkaisi. Sosiaalidemokraatit ehdottivat Suomen valtiopäivillä maaliskuussa 1917 itsenäisyyden julistamista, mutta porvaripuolueet olivat sitä vastaan. Eduskunnan julistautuessa korkeimmaksi valtiomahdiksi (Suomen suuriruhtinaan vallan saaneen Venäjän väliaikaisen hallituksen yli) heinäkuussa, oli osa porvaripuolueiden edustajia vastustanut valtalakia sosiaalidemokraattien kannattaessa sitä.Väliaikaisen hallituksen kukistuttua lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917 Suomen poliittiset piirit jakautuivat kahtia sen suhteen, miten itsenäisyyttä pitäisi tavoitella. Porvarilliselle linjalle oli ongelmallista, että ainoa venäläinen osapuoli, joka kykeni edes jollain tasolla neuvotteluihin, olivat bolševikit. Porvarilliset halusivat hakea itsenäisyyden tunnustusta lännestä, kun taas sosiaalidemokraatit halusivat tunnustuksen bolsevikeilta.
Itsenäisyysjulistus
Senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle 4. joulukuuta 1917. 6. joulukuuta eduskunta kokoontui ja hyväksyi esityksen porvarilliselta pohjalta. Julistuksen sanamuodosta jouduttiin äänestämään. Sosiaalidemokraattien esityksessä korostettiin itsenäistymistä sovinnossa Venäjän kanssa, kun taas porvaripuolueitten esityksessä Venäjää ei mainittu. Äänestyksessä porvarillinen esitys voitti. Itsenäistyminen oli aiemminkin samana vuonna jakanut eduskuntaa puoluerajojen mukaan. Ennen Venäjän lokakuun vallankumousta, kesällä 1917, eduskunnan julistautuessa korkeimmaksi valtiomahdiksi Suomen suuriruhtinaan vallan saaneen Venäjän väliaikaisen hallituksen ohitse, oli enemmistö porvaripuolueiden edustajista vastustanut valtalakia sosiaalidemokraattien kannattaessa sitä.Suomen itsenäisyys- ja kansallispäiväksi vakiintui myöhemmin itsenäisyysjulistuksen hyväksymispäivä, joulukuun kuudes.
Julistetun itsenäisyyden tunnustaminen
Tämän jälkeen oli olennaista hakea tunnustusta ulkovalloilta. Keskeiset maailman valtiot eivät kuitenkaan suostuneet tunnustamaan itsenäistä Suomea, ennen kuin bolsevikkien johtama neuvosto-Venäjä sen tekisi. Saksakin edellytti, että Venäjä, jonka kanssa sillä oli ollut aselepo 5. joulukuuta 1917 alkaen, tunnustaisi Suomen itsenäisyyden ensiksi.
Suomen itsenäisyys ei siltikään saanut Venäjän väliaikaisen hallituksen seuraajien, bolsevikkeja vastaan vielä taistelevien ja länsivaltoihin suhteissa olevien valkoisten armeijoiden ylläpitämien hallitusten tunnustusta, koska ne pitivät kiinni yhtenäisen ja jakamattoman Venäjän periaatteesta. Kun tämä ei ollut mahdollista, pyrki P. E. Svinhufvudin hallitus hankkimaan tunnustuksen bolsevikkienemmistöiseltä Venäjän hallitukselta, kansankomissaarien neuvostolta. Se avasi samalla mahdollisuuden sille, että Venäjän kanssa rauhaan pyrkivä Saksa voisi tunnustaa Suomen itsenäisyyden heti Venäjän jälkeen.Tunnustus itsenäisyydelle saatiin Leninin johtamalta Venäjän hallitukselta hieman ennen vuodenvaihdetta 31. joulukuuta 1917 (18.12. juliaanista kalenteria) ja virallinen päätös tuli 4. tammikuuta 1918 (22.12.1917 juliaanista). Venäjän tunnustuksen jälkeen Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen 4. tammikuuta sekä Saksa 6. tammikuuta (tosin oman ilmoituksensa mukaan de facto myös 4. tammikuuta). Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tunnustukset tulivat keväällä 1919 Suomen sisällissotaa seuranneen saksalaissuuntauksen päätyttyä ja ensimmäisten itsenäisyyden ajan eduskuntavaalien jälkeen.
- Niko
